Viikko sitten olimme viikonlopun minun äidilläni, eli Tanyan mummolla. Itse olin jo keravalla aikaisemmin kun muu perheeni, koska lähdin messuilta ajoissa pois. Kävin kuitenkin moikkaamassa ennen saapumista keravalle lapsuudenystäväni kolme kuukautta vanhaa poikaa :) Poika oli aivan supersöpö ja omasta mielestäni vielä niin pieni <3 Keravalle kun saavuin, oli minulla hetki omaa aikaa ennen kun Jamppa ja Tanya saapui mummolaan.
Veljieni lapset olivat myös mummolassa, joten heidän kanssaan leikin ja touhusin. Oli mukava nähdä muksujakin pitkästä aikaa, ihan jo ikävä oli!
Perheeni kun saapui mummolaan, oli kello jo neidin nukkuma aika.. Hetki siinä leikittiin, tutustuttiin paikkoihin ja ihmisiin. Tuli sitten neidin eka kunnon sanakin! Ei, se ei ollut äiti, eikä isi.. eikä edes Cona (sitä ollaan veikattu eniten..) vaan se oli mopo!! Ei paljoo äitii siinä vaiheessa naurattanut, mutta se sana on tullut vaan kerran. Kyllä se äiti ja isikin sieltä vielä tulee.
Neitokaisen kun saatiin nukkumaan, ruvettiin viettämään perhe-aikaa, veljeni oli käymässä ja siinä pelailtiin ja pidettiin hauskaa :)
Lauantaina oli yllätys siskolleni! Nimittäin ne Baby Showerit. Valitettavasti minulla ei ole ensimmäistäkään kuvaa juhlista, saati sitten koko viikonlopusta muutenkaan.. Mutta babyshowerit oli onnistuneet, paitsi että tarkkana oleva siskoni jo oli jotain arvaillut. Hauskaa oli silti, ruuat maistui ja lahjatkin oli mieleisiä.
Oli kyllä kiva nähä pitkästä aikaa tuttuja ihmisiä, sekä lapsia! Oli jo siskoni tyttöäkin kauhea ikävä <3
Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika, lähdettiin kylläkin vasta illalla. Uusi moottoritie kotkaan nopeutti kyllä huimasti, meille ajaa keravalta enää vain reilun tunnin! Ihana uudistus <3
Kaikin puolin viikonloppu oli onnistunut ja mukava :)
|
Minä ja Muru <3 Suhteen alkuajoilta :) |